Johannes Linnankoski (oik. Vihtori Johan Peltonen 18. lokakuuta 1869 Askola – 10. elokuuta 1913 Porvoo) oli suomalainen kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on Laulu tulipunaisesta kukasta. Hänen kirjojensa kantavia teemoja ovat syyllisyyden, rangaistuksen ja sovituksen moraaliset ongelmat. Maanviljelijäperheeseen syntyneen Peltosen vanhemmat olivat Juho ja Maria Peltonen. Perheessä oli seitsemän lasta, joista Vihtori oli nuorin. Vihtorin syntymän aikoihin hänen vanhempansa olivat vuokraviljelijöinä Maria Peltosen kotitilalla Askolassa, mutta Vihtorin nuoruusvuosina perhe rakensi uuden Niemenpelto-nimisen talon, joka on nykyisin Linnankosken museona. Vihtori Peltonen kävi vuosina 1877–1882 Askolan kansakoulun hyvällä menestyksellä. Tämän jälkeen hän työskenteli talvet metsätöissä ja oli keväisin tukinuitossa Porvoonjoella. Vuosina 1888–1890 Peltonen kävi Jyväskylän seminaaria, jota hän ei kuitenkaan suorittanut loppuun. Hän oli sitten vuoden verran porvoolaisen kustantamon Werner Söderströmin palveluksessa, kunnes joutui marraskuussa 1891 lähtemään suorittamaan kaksivuotista asepalvelusta. Armeijassa Peltonen oli ensin kirjurina ja sitten välskärinoppilaana. Hän toimi armeija-aikanaan myös Suometar-lehden kirjeenvaihtajana ja herätti jo huomiota lehdessä julkaistuilla kirjoituksillaan. Peltonen opiskeli myös ruotsia, tanskaa ja saksaa näinä vuosina. Päästyään armeijasta syksyllä 1893 Peltosen entinen työnantaja Werner Söderström tarjosi hänelle toimittajan paikkaa perusteilla olleesta Uusimaa-lehdestä. Peltonen kiersikin sitten Itä-Uudenmaan pitäjissä hankkimassa asiamiehiä, kirjeenvaihtajia ja uusia tilaajia tälle lehdelle jonka näytenumero ilmestyi 8. joulukuuta 1894. Lehden toimitus sijaitsi Porvoossa ja Peltonen käsitteli lehdessä muun muassa kielikysymystä sekä torppari- ja työväenkysymystä ottaen rohkeasti kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin. Peltonen oli mukana perustamassa Porvooseen suomenkielistä oppikoulua joka aloitti toimintansa syksyllä 1895 Porvoon Suomalaisen Yhteiskoulun nimellä (nykyisin Linnankosken lukio), sekä vuonna 1896 Porvoon Suomalaiset -yhdistystä joka keskittyi suomalaisuuden edistämiseen ja suomen kielen käytön helpottamiseen. Muita hankkeita joiden käynnistämisessä Peltonen oli mukana olivat muun muassa Porvoon kansallispankin haarakonttori, suomalainen kauppaosakeyhtiö ja Uudenmaan läänin maanviljelysseura. Peltonen meni naimisiin 1899 Porvoon yhteiskoulussa opettajattarena toimineen neiti Ester Druggin kanssa, ja perheeseen syntyi neljä lasta. Näihin aikoihin Peltonen irtisanoutui Uusimaa-lehden palveluksesta, koska hän halusi keskittyä omiin kirjallisiin töihinsä. Peltonen muutti perheineen Porvoosta ja asui sitten useilla paikkakunnilla ympäri Suomea, kuten Karinaisissa, Lapinlahdella Alapitkän kylässä, Turun läänin Koskella, Salon seudulla, Halikossa ja Haukivuorella. Kesät he viettivät joko Peltosen kotiseudulla Askolassa tai hänen opettajana toimineen Erkki-veljensä luona Nurmeksessa. Peltonen hankki näinä vuosina tuloja perheelleen erilaisilla suomennos- ja toimitustöillä. Peltonen julkaisi ensimmäisen kaunokirjallisen teoksensa, Raamatusta aiheensa saaneen näytelmän Ikuinen taistelu vuonna 1903. Hän julkaisi tämän näytelmän ja kaikki muutkin tulevat teoksensa salanimellä Johannes Linnankoski. Esikoisteos sai hyvän vastaanoton ja Peltonen sai siitä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinnon. Vuonna 1905 ilmestyi vielä suuremman menestyksen saanut romaani Laulu tulipunaisesta kukasta, joka varsinaisesti nosti Linnankosken nimen kuuluisuuteen. Romaanin miljöönä oli kirjailijan kotiseutu Askolan pitäjän Vakkolan kylässä ja esimerkiksi kirjassa kuvattu Kohisevan kosken esikuvana oli Vakkolan koski. Vakkolan kylään oli sijoitettu myös samana vuonna ilmestyneen novellin Taistelu Heikkilän talosta tapahtumat. Vuosi 1905 oli myös suurlakkovuosi ja Peltonen innostui taas yhteiskunnallisesta toiminnasta ja hän oli pari vuotta aktiivisesti mukana vuonna 1906 perustetun Suomalaisuuden Liiton toiminnassa. Peltonen julkaisi vuonna 1908 vaikeaselkoisena pidetyn näytelmän Kirot, jossa hän teki oman yhteenvetonsa vuosien 1899–1905 tapahtumista Suomessa. Vuoden 1908 alkupuolella Peltonen teki puoli vuotta kestäneen Euroopan-matkan WSOY:n myöntämän apurahan turvin tutustuen tämän matkan aikana taidenäyttelyihin, teatteriin ja museoihin eri maissa. Heti matkalta palattuaan hän alkoi kirjoittaa uutta romaania, joka ilmestyi 1909 nimellä Pakolaiset. Aiheen romaaniin Peltonen oli saanut asuessaan muutamia vuosia aiemmin Lapinlahden Alapitkällä, Hovin talossa, jonne saapui eräänä päivänä talonostajia pitkän matkan takaa Hämeestä. Pakolaiset-romaania pidetään parhaimpana Linnankosken teoksista. Peltosen perheen kiertolaiselämä päättyi 1909 kun hän osti Askolasta läheltä lapsuudenkotiaan Toivola-nimisen tilan. Askolassa Peltonen oli mukana nuorisoseuratoiminnassa ja ohjasi harrastelijanäytelmiä ja piti käytöskursseja kyläläisille. Hän kirjoitti täällä vuonna 1911 ilmestyneet näytelmät Simson ja Delila sekä Jeftan tytär ja vielä ennen kuolemaansa häneltä ilmestyi 1913 novellikokoelma Sirpaleita. Näinä vuosina Peltosella oli myös tekeillä suuri romaanihanke nimeltä Kolme Yrjää josta hän suunnitteli pääteostaan. Tässä romaanissa oli tarkoitus kuvata suomalaisen rodun vaiheita kolmen veljeksen Eino, Jussi ja Antero Yrjän elämäntarinoitten kautta. Peltosen heikentynyt terveys ja perheen taloudelliset vaikeudet estivät kuitenkin romaanihankkeen valmiiksi saamisen ja siitä julkaistiin lopulta vain lyhyt katkelma novellissa Hilja, maitotyttö. Vuonna 1913 ylirasituksesta ja heikosta terveydestä kärsinyt Peltonen joutui lähtemään hoitoon Helsingin Diakonissalaitokselle ja hän kuoli siellä anemiaan 43-vuotiaana 10. elokuuta 1913. Johannes Linnankosken kotimuseo on Askolassa.